TÄMÄ kertomani tapahtui, kun olin hiukan päälle kahdenkym­menen, ja tyttäreni seitsemän kuukauden ikäinen. Olin muuttanut vieraalle paikkakunnalle töihin ja asuin lapseni kanssa omakotita­lon yläkerrassa, pienessä kahdentoista neliön huoneessa. Sinne mahtuivat juuri ja juuri sänky, sähköhella ja vauvan pinnasänky. Siellä oli myös pieni pöytä, jolla pidin vesiämpäriä, sekä yksi tuo­li. Sähköhella oli pinnasängyn ja oman sänkyni välissä. Kun uuni oli ollut käytössä, lämmitti hellan kylki mukavasti tyynyni vieressä. Hellassa oli kaksi levyä ja takana tyhjä tila, jossa säilytin milloin mitäkin esim. muovista papiljottilaatikkoa, sillä peili oli hellan kohdalla seinässä. Olin tutustunut alakerran rouvaan, jolla oli kolmen kuukau­den ikäinen poika. Eräänä päivänä laitoin tyttäreni päiväunille ja menin itse alakertaan kahville jättäen asuntomme oven hieman raolleen. Juttelimme alakerran rouvan kanssa niitä näitä, kun kuulim­me yläkerrasta pienten jalkojen töminää. Katsoimme toisiamme ja sanoin: "Tyttö heräsi, menen hakemaan hänet tänne." Kiipesin yläkertaan ja avatessani oven näin papiljottilaatikon kulman käryävän. Se oli juuri syttymäisillään tuleen. Heitin laatikon no­peasti vesiämpäriin ja avasin ikkunan. Tyttäreni nukkui rauhallisena vuoteessaan. Nappasin hänet syliini ja menin järkyttyneenä takaisin alakertaan. Istuin ja katse­lin ystävääni. Hän oli aivan kalpea ja sanoi: "Eihän tyttö osaa vie­lä kävellä!" Kun kerroin, mitä yläkerrassa oli tapahtunut, hän huu­dahti: "Enkeli!" Muistin siinä samassa pikkuveljeni, joka oli kuollut jo kauan sitten keuhkokuumeeseen, seitsemän kuukauden ikäise­nä. Siitä lähtien olen ollut varma siitä, että meillä kaikilla on oma suojelusenkelimme. Tyttärelleni se oli pikkuveljeni. tj

Nämä enkeli-kohtaamiseni ovat myös Nina Ramstadius:sen kokoamassa kirjasessa "Suojassa enkelin siipien" v.2004.

Kommentti:

Nina Ramstadius
22.06.2007 - 00:17
Löysin ilokseni nämä sivut. Oikein mukavaa juhannusta sinulle.
tetra ite
24.06.2007 - 17:48
Kiitos Nina!Samoin Sinulle!